Kiitos,kiitos taas tuhannesti kaikille kävijöille ja kommenteita antaneille! Erityisesti kiitos teille, jotka kommentoitte ja ei ole omaa blogia, jossa voisin käydä vierailuilla ja kiittämässä!
Mun joulusiivoukset alkaa olla pian loppusuoralla. Sen mitä nyt siivoan. Meillä vaan on aika iso talo ja paljon huoneita.
Meillä täällä on jo alkanut tonttu-ukot hyppiä :) Tarkkaileekohan ne vieläkin, onko Intsu kiltti...

2157070.jpg
Tälläiset lankatontut eilen näperrin. Langasta ei ole varmuutta mikä se on,mutta tuntuis Melli-langalta näin yhtäkkiä. Nyt noi roikkuu keittiön lampussa,mutta jääkö ne siihen,en tiedä vielä. Hakevat vähän vielä paikkaansa.
Eilen veljeni soitti minulle ja siinä jutellessamme muistutti taas meidän yhteisestä hauskasta joulumuistosta ja sanoi kertoneensa siitä yhdessä joulujuhlassakin,kun oli ollut puhujavastuussa! Minäpä kerron siitä. Lapsuudessani me menimme aattoillaksi ja pukkia odottamaan aina isäni kotiin. Siinä talossa asui mumman lisäksi kaksi tätiäni,setäni ja serkkuni. (serkulta oli isä kuollut sodassa). Minut ja veljeni laitettiin menemään sinne jo vähän ennenkuin isä ja äiti tulivat hevosella reki perässä. Matkaa ei ole kuin noin 1km.
Äiti ja isä jäivät vielä navetta-askareisiin ja tulivat kun ehtivät. Mummulan takkakivellä mä aina jännittyneenä pukkia odotin tätini vieressä. Minä olin muutaman vuoden ja velipoika on 6v minua vanhempi.Aina se pukki tuli just silloinkun minua 15v vanhempi serkkupoika käväisi ajelulla.. :) Sitten sinä jouluna minä sain ihanan Molla-Maijan!! Sen oli enoni vaimo ommellut ja sillä oli sellainen kuminen pää,mutta se vartalo ommeltu ja pullea. Kauniit vaatteetkin oli. Minä olin niin onnellinen ja aivan sädehdin ja minulle se Molla-Maija oli heti niin rakas. Silloin setäni kysyi,että saitko sinä tuollaisen mokkelon! Ajatelkaa,mokkelon!! Silloin minä olin ryhdistäytynyt ja ottanut oikein arvokkaan asennon ja täsmällisesti oikein kirjakielellä sanonut: Tämä ei ole mikään mokkelo, vaan tämän nimi on Salme!! Tuolla mun arvokkuudella on sitten koko suku nauranut vuosikymmemenet! Kai se sellainen arvokkuus oli ollut niin koomista pienelle tytölle Molla-Maija sylissään! Se Salme on kadonnut jonnekin aikojen saatossa,eikä itsevarmuutenikaan ole enää niin suurta.