Hui,kun yöllä on ollut pakkasta ja aamullakin meillä oli kaksi miinusastetta.Taitaa loputkin kukat puutarhasta kuolla. Mun piti aamulla käydä terv.kesk. kokeissa ja auton ikkunat piti jo taas rapsutella jäästä. No päiväksi on luvattu aurinkoisen lämmintä:)

Mä taas olen tehnyt parit patalaput ja montaa keskeneräistä työtä olen koettanut tehdä eteenpäin.

 

Tälläkertaa tein ruskea-valkoisena.

 

Tässä siten lihapullan näköisiä mölttiä Intsun tapaan:

700g nauta-sika jauhelihaa,1dl korppujauhoja,vajaa 2dl maitoa,1 iso sipuli,4 kananmunaa, 3tl suolaa, 4tl paprikajauhetta,4tl jauhelihamaustetta,1 pieni tölkki sieniä.Kaikki sekoitetaan jauhelihaan,maidossa turvotettu korppujauho,pilkottu sipuli + muut aineet ja paist. 200 ast. kypsäksi. Keitin perunat ja tein pippurikastikkeen ja söimme suurella ruokahalulla puolukkasurvoksen ja porkkanaraasteen kera.Maistakaapa tekin:)

 

Illaksi vielä paistoin pannarin eli ropsun,kuten me pohjalaiset sanomme. Ropsua popsimme boysenmarjahillon kanssa ja vikkelään tuli syödyksi tämäkin:) Mulla oli eilen siis tälläisiä vanhoja perinteisiä ruokia!

Viime lauantai oli taas kuukauden viimeinen lauantai ja se tarkoittaa sitä,että Kauhavalla kokonntui Kangas-Aitan käsityöklubi. Joka kerta siellä on aina jotain uutta ja mielenkiintoista. Niin nytkin. Siellä oli tälläkertaa Aino Huhtamäen käsityönäyttely. Esillä hänen 42 työtään. Monenmoista monin eritekniikoin tehtyjä. Todellinen taituri näkyy olevan. Kuvia otin ja näytän teillekin ihan muutaman.

 

Oli upeita ristipistoin tehtyjä tauluja ja samoin oli tiffanytöitäkin.

 

Tälläisen nukenkin oli tehnyt.

 

Virkattu sängynpeite.

 

Pellavataulu.

 

Kirjailtuja töitä.

 

Hardanger-enkeli. Nämä ja niin paljon muuta oli esillä. Kudonnaisiakin vaikka miten paljon erilaisia,mosaiikkityö,kaislasta tehtyjä koreja jne.

Mukavaa syyskuun viimeistä viikkoa!