Koko viikon olen takunnut tietsikan kanssa. Se vilisi värejä kaiken aikaa ja sammui ja tuli taas päälle,taas sammui ja tuli päälle,tätä loputtomiin. Ei oikein saanut kirjoiteltua,ei sähköpostia,ei mitään. Mua harmitti,kun luulin,että tuo puoli vuotta sitten ostettu tietsikka on rikki. No ei vika ollutkaan tietsikassa vaan näytössä. Vaihdettiin tähän kokeeksi vanhempi näyttö ja nyt pelittää taas:)

 

kissat_kuva-normal.jpg

Minulla ei ole muita sisaruksia,kuin yksi veli ja tälläkertaa ajattelin teitä hauskuuttaa kertomalla yhden tarinan lapsuudesta veljeni kanssa. Hän on minua 6v vanhempi ja isojen veljien tapaan keksi joskus minun kustannuksella jekkuja ja höynäytteli minua. Meillä oli siihen aikaan yhteinen huone. Äiti oli komentanut meitä siivoamaan huoneemme. Minua ei huvittanut yhtään. Silloin velipoika keksi sanoa minulle,että sijataan nyt ensin vuoteemme ja kilpaillaan kumman on siistimpi.  Minä ajattelin,että helpostikkos mä sen kilpailun voitan,sillä olin nähnyt,että velipojan sängystä tulee sellainen muhkurainen. Sitten tuli kysymys,kukas arvostelee ja velipoika sanoi,ettei ainakaan äiti,sillä koska minä olen nuorempi,niin äiti olisi mun puolella. Seuraavaksi hän keksi,että haetaan minun kissa,että kumman sängyn kohdalla kissa naukaisee,niin se voittaa. Minusta se kuulosti hyvältä ajatukselta,mikäs sen parempi arvioija,kuin minun rakas Emuska:D Niin velipoika lähtee Emuskaa etsimään.

 

M%C3%B6lsk%C3%A4-normal.jpg

Pian tulee Emuska sylissään ja vie kissaa minun sänkyni kohdalle. Kissa vaan kehrää tyytyväisenä,ei maukaisua ja kyllä mä ihmettelen. Sitten vie sylissään kissaa oman sänkynsä kohdalle ja hetimiten kissa päästää kauhean naukaisun. Kyllä mä olin pettynyt,että kuinka Emuska voi tehdä tään mulle! Mikä tässä nyt meni vikaan. Minä olin kissaparalle ynseä monta päivää.

 

141178kisuli%20ja%20langat-normal.jpg

Vasta vuosien päästä veljeni tunnusti omantunnon kolkuttaessa,että hän silloin nipisti sitä kissaa oman sänkynsä kohdalla:D Mä kerroin tään tarinan ja muutaman muun jutun aikoinaan veljeni 50-vuotisjuhlassa ja ilmoitin,että kyllä mä olen tuon anteeksi antanut,mutta velipoika on siitä kilpailusta diskattu ja mä sittenkin voitin:D:D 

On vähäsen täällä jotain puuhattukin,edes yhdet sukat taas.

 

Jullesukka%20007-normal.jpg

Pienelle pojalle. Lnakana Austemen Step kaksinkertaisena.

 

Jullesukka%20002-normal.jpg

Syksyn sadon kanssa myös puuhaa riittää. Mustikkapiiraaseen tein tälläisen pohjan: sekoitetaan 2 kananmunaa ja 2dl sokeria. Lisätään 100g sulatettua voita ja 3,5dl maitoa. Lopuksi 5dl jauhoja joihin on sekoitettu 3tl leivinjauhetta ja 2tl vanilliinisokeria. Levitetään pellille. Päälle levitin  vaniljavanukasta ja ripottelin mustikoita reippaasti ja vähän sokeria.

 

Jullesukka%20004-normal.jpg

Tässä omppupiiraassa on sama pohja. Mä käytän usein tuota pohjaa,on varma ja helppo,kun tarvii sekoitella vaan. Jos piirasvuokaan teen,niin tarvii ainoastaan puolet taikinasta. Tässä on päällä vain omppuja ja kanelia ja vähän sokeria.

Makoisaa viikonloppua ja kiitos käynnistä! T:Intsu