Viime viikonloppuna oli monenlaista ohjelmaa. Ensin perjantaina paikkakunnan markkinoilla pistäydyttiin. No eipä sieltä mitään ostetettavaa meille löytynyt. Sitten lauantaina ihana päivä ystävien vieraana mökillä Merikarvialla asti. Kiitos,kiitos Ystäväiset.Pyhänä oltiin synttäreillä. 

 

siniruusuliina.jpg

Merikarvian reissulla mulla oli tietenkin kässyjä mukana. Meiltä on sinne noin 175km,joten automatkoillakin oli hyvä tehdä. Menomatkalla virkkasin nuo siniset kukat tuohon liinaan.Kotona olen tehnyt muut osiot. perillä ja kotiintulomatkalla oli muu käsityö,josta joku toinen kerta.

 

m%C3%B6kkinen.jpg

Siinä tuo vanha kaksikerroksinen päämökki. Pihassa oli kyllä muitakin rakennuksia.

 

merikarvia.jpg

Vähän rantojakin kuvasin. Siellä oli innokkaita kalamiehiä. Tuolta kauempaa alkaa sitten avomeri,Pohjanlahti.

 

merenrantaa.jpg

Tää paikka kaikkineen oli kaunis,mutta päivä vaan oli harmaa,ei aurinko näyttäytynyt ja muutenkin oli kylmä,joten sisätiloissa päivä vietettiin. Meitä oli viisi naista ja neljällä oli neulomukset menossa ja yksi virkkasi. Kovin samanhenkistä porukkaa siis. Ja miehet olivat kaiken aikaa kalassa.

 

taaalo.jpg

Kävin kuvaamassa työmaalla viimeksi valmisutunutta uutta omakotitaloa. Se on myyty,mutta asukkaat eivät ole vielä muuttaneet.

 

tapetti%201.jpg

Yhtä lajia tapetteja.

 

takka.jpg

Takka

keitti%C3%B6.jpg

Keittiön nurkkaa. Pesemättä talo vielä on ja maalata myöskin ulkoa vielä pitää.

Kohta alkaan keitellä. Pikkuriikkisen verran aikaisemmin kuin tavallista ja sitten kipin kapin loppupäiväksi lapsia hoitamaan.

Kivaa viikkoa ihan jokaiselle henkilökohtaisesti!

Kiitos käynnistä ja kommenteista! T.Intsu