Olemme olleet mieheni kanssa kahdestaan lomalla. Sunnuntai-iltana kotiuduttiin ja toissaviikon perjantaina lähdettiin. Olimme Espanjan Torremolinoksessa. Ja mikäs minun on reissata maailman parhaimman aviomiehen kanssa! Meillä oli hieno ja kiva loma ja keskenämme oli hauskaa.

 

Tapamme mukaan menomatkalla söimme Tei-Kankaalla. Sattui siinä sitten hauska episodikin. Minulla tietysti oli automatkalla virkkaus mukana ja koukku suihki ahkeraan. Syömisen jälkeen lähdimme ajelemaan suuntana etelä ja kun otan virkkaukseni esille,niin koukkua ei löydy mistään. Mä sanoin,että kyllä tuolla Ikaalisissa varmaan kaupasta saa koukun. Mieheni ei siihen sanonut mitään,mutta huomasin,että hän on haluton nyt siellä kiertelemään. Hän sanoi,että se varmaan putosi Tei-Tuvan pihaan. Niin pyörsimme takaisin sinne. Minä istuin autossa ja mieheni meni ulos katselemaan. Silmäili tarkasti sitä pihaa ja sitten näin,kun hänen ilmeensä kirkastui ja hyökkäsi nappamaan koukun. Minä nauroin autossa,että oisitpa nähnyt ilmeesi,kun se viheliäinen koukku löytyi ja sitten hyökkäys,niinkuin harakka kiiltävän perään:)

 

Oi,oi tämän lumisateen ja kylmyyden sijaan,mikä täällä oli ollut, meillä siellä oli ihana kesä! Mandariinit olivat kypsyneet puissa ja aurinko paistoi lämpimästi taivaan täydeltä.

 

laitoin tähän postaukseen nyt pientä osaa kukkasista. Jakarandat kukki myös upeasti,mutta niitä en ole huomannutkaan kuvata.

 

Oli tosi suuria paksurunkoisia puita.

 

Kasvoipa siellä aasikin kärryineen:)

Rannalla oli hiekkaveistoksia.

 

Myös muunkinlaisia patsaita.

 

Tottakai oli kauniita rakennuksia.

 

Ja se meri..... Kova kaipuu jäi päästä joskus taas jonnekin:) Vaikka mulla on rajoituksia paljon. Liikkuminen on huonoa Aamupala,kun oli syöty,niin lähdimme keskikaupungin upeille kävely ja ostoskaduille ja sitä ennen jouduin ottamaan kaksi 600mg buranaa eli 1200g. Tiedän ,tiedän ,että se on enempi kuin lääkäri sallisi,mutta muuten en olisin päässyt mihinkään ja silti joka 50m-100m päästä piti hetkeksi istahtaa. Mutta,vaikka mieheni on ripeä ja nopea ja hätäinenkin,niin silti hän koko matkan ajan niin rauhallisesti ja kärsivällisesti minua odotti ja istahti kanssani lepäämään ja auttoi kaikessa. Arvostan häntä,jos mahdollista entistäkin enempi.

Matkasta on valtavasti kuvia ja teen ehkä vielä postauksen tai pari siitä kaikesta,että saan edes pienen osan jaettua kanssanne.

Kiitos! T. Intsu