Tamminkuu lähenee loppuaan. Pian alkaa tulla taas valoisaa ja kevättä kohti mennään. Aika menee nopeasti,vaikka ei paljon mitään tekiskään.
Mä tänään olen jo onnistunut kaatua vessaan. No,mieheni ei saa minua yksin pystyyn. Olen painava. Mulla on turvepuhelin ranteessa ja siitä sitten painan ja niin he sieltä järjestävät avun ja kotipalvelusta tulee ihmisiä auttamaan ja pian taas olin pystyssä. Se on aivan järkyttävä tunne,kun jalat pettää ja alan kaatumaan. Onneksi ei käynyt pahasti. Ja onneksi on apua saatavilla. No,näillä mennään.
Neulepuikot ovat kilkutelleet vaihteeksi lapaset pikkulikalle.
Kommentit